Led-valoilla ikävä seuraus? – Huolestuttavia merkkejä
 

Led-valoilla ikävä seuraus? – Huolestuttavia merkkejä

Led-valojen lisääntyminen arjessa voi vaikuttaa negatiivisesti näköön ja uneen, kirjoittaa Financial Times (FT). Led-valoja käytetään paljon etenkin älylaitteissa ja viihde-elektroniikassa.

Lehden mukaan useammassakin tutkimuksessa on tullut ilmi huolestuttavia merkkejä siitä, että altistuminen led-valoille voi aiheuttaa pitkällä aikavälillä silmänpohjan ikärappeumaa. FT:n mukaan se on yleisin sokeuden syy länsimaissa.

Eräässä espanjalaisessa tutkimuksessa havaittiin, että led-valo saattaa tuhota silmän kudoksia useiden 12 tunnin altistumisien seurauksena.

Tutkimustulokset ovat vasta alustavia, mutta ne herättävät kysymyksiä led-valojen vaikutuksista.

FT:n mukaan silmänpohjan rappeumaa aiheuttaa nimenomaan auringonvalon sininen osa. Yalen yliopiston professorfin Ron Adelmanin mukaan silmänpohjan rappeuma on yleisempää maailman pohjoisosissa asuvien keskuudessa. Sininen valo on voimakkaampaa led-valoissa kuin hehkulampuissa. On arvioitu, että Euroopan maissa led- ja loisteputkivalot korvaavat kokonaan hehkulamput vuoteen 2016 mennessä.

Tutkimuksissa on havaittu myös, että sininen valo häiritsee unta. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) erikoistutkija Erkki Kronholm arvioi Uudelle Suomelle marraskuussa 2014, että elektroniikkalaitteiden käytön lisääntyminen voi näkyä nuorten uniongelmien kasvussa.

- 90-luvun alusta lähtien yhä useampi nuori on alkanut käyttää tietokoneita, pelikonsoleita, älypuhelimia ja muita vastaavia elektronisia laitteita iltaisin. Niiden valo vaikuttaa hermokeskukseen ja esimerkiksi iltaisin pelaaminen aktivoi psykofyysisesti, mikä vaikeuttaa rauhoittumista. Unihäiriöiden lisääntyminen korreloi laitteiden käytön kanssa, Kronholm sanoi.

Maanantai 10.08.2015
• Uusi Suomi: Led-valoilla ikävä seuraus? – Huolestuttavia merkkejä
• In english: LED light - damage to your eyes!


 

Terveyteen liittyvät aihealueet:


Onk's tietoo...

Onko sinulla tiedossa jokin artikkeli, jonka teema on terveyttä edistävä (neuvoksi) tai terveyttä haittaava (varoitukseksi). Jos se koskee elintarvikkeita se voi olla vaikka resepti. Siis ei mikään mummon lihapullaresepti vaan johonkin ruoka-aineiseen liittyvä terveysväittämä ja mielellään vielä todenperäinen.

Kerro meille siitä tai laita linkki josta se löytyy.


Sponsorointi