Ronald Opuksen tapaus
 

Ronald Opuksen tapaus

23. maaliskuuta 1994 kuolinsyyntutkija tarkasti Ronald Opuksen ruumiin ja totesi, että hän kuoli haulikonlaukauksen aiheuttamaan ampumahaavaan päähän. Tutkimuksissa myös ilmeni, että menehtynyt henkilö oli hypännyt 10-kerroksisen rakennuksen katolta tarkoituksena tehdä itsemurha. Hän oli jättänyt viestin, jossa kertoi masennuksestaan.

ronald opus

Kun hän ohitti 9. kerroksen matkalla alas, hänen elämänsä päättyi haulikon laukaukseen ikkunan läpi, tappaen hänet välittömästi. Kumpikaan, ei ampuja eikä menehtynyt ollut tietoinen siitä, että 8. kerroksen tasolle oli asetettu ikkunapesijöiden suojaksi turvaverkko ja että menehtynyt ei todennäköisesti olisi onnistunut itsemurha-aikomuksessaan.

Tavallisesti itsemurhaa hautova henkilö, aloittaessaan siihen liittyvät toimet, lopulta tekee itsemurhan vaikka kaikki ei ehkä menekkään niinkuin hän oli suunnitellut. Se, että hänet ammuttiin kesken kaiken matkalla varmaan kuolemaan, ei todennäköisesti muuttaisi hänen kuolemaansa itsemurhasta murhaksi. Mutta se tosiasia, että hän ei olisi mitenkään voinut onnistua itsemurha-aikeissaan, turvaverkosta johtuen, sai kuolinsyyntutkijan tuntemaan, että hänellä oli käsissään murhatapaus.

Lisätutkimuksissa selvisi, että huoneessa, jossa haulikolla ammuttiin, asui iäkäs mies vaimonsa kanssa. He olivat riidelleet ja mies uhkasi vaimoaan haulikolla, mutta oli niin poissa tolaltaan, että liipasimesta vedettyään ei osunutkaan vaimoonsa vaan haulit menivätkin läpi ikkunan osuen putoavaan henkilöön.

Kun joku aikoo tappaa tarkoituksella henkilön A, mutta tappaakin henkilön B hän syyllistyy henkilö B:n murhaan. Tällaisen päätelmän kohteeksi joutui tämä iäkäs mies. Mutta molemmat, mies ja vaimo kielsivät tiukasti tienneensä haulikon olleen ladattu. Miehellä oli ollut pitkään tapana uhkailla vaimoaan lataamattomalla haulikolla. Mutta hänellä ei ollut murha-aikomusta, joten näytti siltä, että menehtyneen ampuminen oli onnettomuus. Eli ase oli vahingossa ladattu.

Lisätutkimukset toivat kuitenkin esiin todisteen, että heidän poikansa oli nähty lataavan kyseisen haulikon noin kuusi viikkoa ennen kohtalokasta onnettomuutta. Kävi myös ilmi, että hänen äitinsä (vanha rouva) oli lakannut tukemasta poikaansa taloudellisesti. Poika, tietäen isänsä taipumuksen uhkailla haulikolla, oli ladannut aseen odottaen, että isä eräänä päivä ampuisi vaimonsa eli pojan äidin. Ronald Opuksen kuolemasta tuleekin näin ollen murhatapaus - pojan osalta.

Nyt asiassa ilmenee jotain hyvin erikoista. Jatkotutkimuksissa paljastui, että iäkkään pariskunnan poika, joka olikin menehtynyt Ronald Opus itse, oli ajautunut syvään masennukseen epäonnistuttuaan tavoitteessaan saada äitinsä tapetuksi isänsä toimesta. Tämä johti hänet hyppäämään 10-kerroksisen rakennuksen katolta 23. maaliskuuta vain kuollakseen 9. kerroksen ikkunan läpi tulleeseen haulikon laukaukseen, haulikon, jonka hän oli itse ladannut.

Kuolemansyyntutkija päätti tapauksen tutkinnan itsemurhana.

 

Urbaanilegenda, Don Harper Mills, 1994.


 

Onko sinulla tai tiedossasi jokin mielenkiintoinen tarina, legenda, aforismi tai muu sellainen?


Sponsorointi